tiistai 31. joulukuuta 2013

Niitä joululahjoja...

Vihdoin saan aikaiseksi laitella kuvia niistä joululahjoista joita 
annoin tänä vuonna kummilapsille ja ystäville.
Tosin muutamat lahjat jäi kuvaamatta kiireen keskellä mutta 
samantyyppisillä lahjoilla mentiin.


Pipoja tuli neulottua monen monta. Tuo malli on niin mainio että tuli
neulottua myös itselle ja yhdelle omista lapsista.
Esikoinenkin odottaa vielä omaansa.
Kaulahuiveja, pitkiä ja tuubimallisia.
Bambulangasta neulottuja rättejä ja niitä 
ommeltuja rättejä...

-Mari-

sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Huh!

Ompas ollut hulinata!
On leivottu, tehty kolmenlaisia laatikoita > porkkana-, lanttu-
ja bataattilaatikoita. Aloiteltu pipareiden tekoa ja sitä mukaa ne
on jo syötykin :)
On siivoiltu ja todettu tunnin päästä ettei se enää missään näy.
Laiteltu joulukoristeita ja haettu kuusi metsästä.
Kuunneltu joululauluja, laulettu niitä itsekin ja yritetty 
päästä tunnelmaan.
Mutta sitten kun katsoo ulos niin kyllähän se tunnelmaa latistaa,
ikävä kyllä :/
Mutta sisällä meillä on ainakin jo melko mukavasti JOULU!





Huomenna kuusen koristelua, haudoilla käynti ja pari kyläpaikkaa 
joissa pakettien vaihtoa.... Illalla vielä leivotaan ja laitetaan kinkku uuniin.
Isännän kanssa ne perinteiset joulun valvojaiset kera glögin ja suklaan :)
Enää kaksi yötä jouluun!!
Jippii :)

-Mari-

torstai 19. joulukuuta 2013

Enkelitaulut

Tein tällaiset enkelitaulut kahdelle nuorimmaiselle lapselle.
Ihan vaan pinterestistä tulostin kuvat ja laittelin
enkeleiden siipiin ja hiuksiin hieman kullan väristä
kimalleliimaa antamaan pientä tuiketta :)



Mitenkäs jouluvalmistelut on edenneet teidän muiden torpissa??
Täällä juuri listasin huomiseen kauppalistaan mitä tarvitaan
kun viikonloppuna alkaa laatikoiden ja leivonnaisten teko.
Tarviin varmaan kuorma-auton että saan kaiken tuotua kotiin :D

-Mari-

keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Lahjasäkit pullottaa


Olinpas reipas eilen illalla (=viime yönä).
Säkit olen itse ommellut. Taitais tarvita vielä yhden säkin...

-Mari-

tiistai 17. joulukuuta 2013

Nappitähdet

Tällaisia tähtiä taiteltiin lasten kanssa tässä yhtenä päivänä.
Muotohan on siis sama kuin tähtitortuissa. ja "hilloksi" nappi ;)



Noita eilen tehtyjä tuikkuja kääräisin tällaiseen pakettiin viemisiksi.

Nyt tonttuhommiin ;)

-Mari-

maanantai 16. joulukuuta 2013

Kuvioteipistä on moneksi


Tänään tällaista pikku puuhastelua ;)

-Mari-

Arvonta suoritettu!

Joulusukka arvonta suoritettu.
Virallisena valvojana toimi herra Elohopea ja 
onnettarena neiti Kesäheinä.



Arpalapulla nro.5 voitti Johanna > ONNEA!
Laitappas Johanna sähköpostiin osoitetietoja niin pistän paketin postiin.

-Mari-

perjantai 13. joulukuuta 2013

Itse tehtyjä joululahjoja

Tässäpä yksi "lahjakattaus" joka viedään aatonaattona enolleni
ja hänen vaimolleen. Tänä jouluna olen ollut erityisen innoissani
näistä lahjoista, koska kerrankin nämä on oikeasti ajatuksella
tehtyjä ja annettuja. Ei pelkästään kukkakaupasta jotain ns. pakollista
vietävää, vaikkakin joulukukkahan on ihan kiva vieminen.
Itsekin tykkään ottaa vastaan kukkasia, oli sitten joulu
taikka juhannus ;)

Bambujoustofrotee rättejä olen ommellut pariin otteeseen.
Ensin ihan vaan itselle, sillä halusin testata ovatko ne hyviä
kun ei aikaisempaa kokemusta ollut.
Ihastuin heti! 
Ja niinpä näitä on sitten kiva sujauttaa lahjaksikin :)


Huopanen-langasta neulottu ja pesukoneessa huovutettu
patalappu. Sitten vielä neulahuovutuksella siihen
pieni väripilkku.


Sitten vain se itse virkattu kudekori.
Sinne sujahti patalappu, rätti ja pikku bonuksena 
kynttilä + itse koristeltu tulitikkuaski.
TADAA! Lahja on valmis :)


Nyt vain sen sellofaaniin kääräisen ja nauhoin koristelen.

Mitäpä tykkäisitte? Kelpaisko teille?

-Mari-

torstai 12. joulukuuta 2013

Jouluinen arvonta!

Pistetäämpäs jouluinen arvonta pikaisesti vielä käyntiin!
Osallistumisaikaa on ensi maanantaihin klo.12 asti,
jotta sukka kerkeää vielä ennen joulua uuteen kotiin.
Palkintona siis toinen näistä sukista jonka olen itse ommellut
uusista kankaista ja koristeena pitsirusetti + kulkunen :)


Kaikille tasapuolisesti yksi arpa kommentista.
Anonyymit laittaa jonkinlaisen nimimerkin.

Arpaonnea!!!

-Mari-

maanantai 9. joulukuuta 2013

Yhdeksännestä taskusta...

Niin mahottomasti on hulinaa ja huisketta etten millään kerkeä 
jokaisen kalenteritaskun askarteluja kuvaamaan, mutta tässäpä
nyt tämän päiväinen ja tekijänä neiti 3v6kk.


Ja pikku bonuksena ;) taskusta löytyi myös "lumiukon kävelykepit"
jokaiselle lapsukaiselle ja sehän tiesi sitä että on
LUMIUKKOSOPAN AIKA!


Ja se loruhan meni näin:
"Kun pakkanen ulkona otettaan kiristää,
lumiukon soppa tää mieltäsi piristää.
Ensin kuumaan veteen liemi keittele
ja kuivatut lumipallot mukaan heittele.
Lopuksi vielä kunnolla
lumiukon kävelykepillä sekoittele.
Soppa lämmittää ja ilostuttaa mieltä,
saat näyttää pakkasukolle kieltä!"

Ja mikäs sen osuvampaa olikaa juuri tälle päivälle
kun pakkasmittarikin näytti -19 astetta, HURRR!!

Täällä on nyt mökki hiljainen, vain takasta kuuluu pientä 
tulen lepatusta. Nakkaankin veden kiehumaan jotta saan koiran 
pissitysreissun jälkeen itsekin kuumaa juomaa.
Sitten vielä vähän puikkojen kilkatusta ja kenties 
lahjapaperien rapinaa..... ;)

Tervetuloa mukaan kaikki uudet lukijat!!!
Haasteisiin ja tunnustuksiin lupaan palata vielä,
kiitos niistä jo nyt :)

-Mari-

keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Neljännestä joulukalenterin taskusta....


...löytyi askarteluohje tällaiseen sydänketjuun.
Tarvitaan vain jouluisia papereita ja nitoja. Lankaa ripustusta varten.

Näistähän saisi kivan pitkän ketjun vaikka joulukuuseenkin ;)

-Mari-

tiistai 3. joulukuuta 2013

Tänään joulukalenteristamme....

...löytyi vinkki Kylli-tädin viimeiseen joulusatuun.
Muistan, miten itse lapsena rakastin Kylli-tädin satuja ja toivoin osaavani
itsekin joskus maalata yhtä hienosti.

Tuon joulusadun näet *täältä* :)


-Mari-

maanantai 2. joulukuuta 2013

Joulumieli hukassa!

No niin! Ollaan joulukuun puolella joten Joulublogin päivitykset alkaa :)

Itsellä on ollut niin kädet täynnä joululahjojen tekoa etten ole ennättänyt
teidän muidenkaan joulublogeissa käydä, saati sitten omaa blogia päivitellä.

Tänä vuonna osa lahjoista on itse tekemiäni.
Kaikkea en toki voi paljastaa vielä, ennen kuin vasta aaton jälkeen täällä,
mutta tässä maistiaisia kudekoreista joista osa on nyt jo täytettykin 
jollain itse tehdyillä lahjoilla. Kori itsessäänkin on tietenkin jo lahja
ja nämäkin on tehty aina ajatellen sitä lahjan saajaa. 
Värit on siis ajateltu niin että tulevat sitten miellyttämään pidempäänkin.


Tässä ensimmäisessä pari isompaa joihin mahtuu ne vähän isommat täytteet ;)


Sitten on pari vähän matalampaa....


...ja sitten on neljä pienempää.

Minä niin olen nauttinut näiden kaikkien lahjojen tekemisestä.
Vieläkin on muutamia juttuja puikoilla kesken ja pari koriakin vielä virkkaan.

Viikonloppuna kävin jouluostoksilla ja hymy vaan leveni sitä mukaa kun sain
lahjalistaan ruksia laittaa jo hommatuista lahjoista :)
Silti minun joulumieli on jotenkin hukassa!
Ennen olen aina heti marraskuusta lähtien laitellut joulua kotiin,
mutta nyt meillä ei ole kuin yksi tonttu ja yksi kynttelikkö esillä.
Niin ja se itse tehty joulukalenteri on seinällä.
Mitä ihmettä????
Pitäisiköhän jo huolestua??

Huomenna olen menossa kirkkoon joulukonserttiin jossa myös omia lapsia 
esiintyy. Jospa sieltä saisin sen joulutunnelman mukaani sillä 
minulla on sitä jo ihan ikävä. 

Mitenkäs muilla? Joko teillä on jouluista?

-Mari-