lauantai 31. joulukuuta 2011

Tulihan se talvi :)


Joulu tuli ja meni.
Meillä on koristeet kerätty jo muuten pois
mutta kuusi saa olla loppiaiseen asti.
On niin nätti!
Luntakin oli tullut viime yönä ja ensi viikollahan
sitä pitäisi tulla lisää :)
Jatketaanpa juttuja tuolla *klik*
toisella puolella.
Kiitos kaikille jotka olivat mukanamme
joulun odotuksessa!!

-Mari-

maanantai 26. joulukuuta 2011

Jouluaatto oli herttainen

Jouluaatto alkoi meillä puuron syönnillä.
Tekaisin edellisenä iltana 7 litraa riisipuuroa,
ettei tarvitse aamusta herätä sen takia aikaisin.
Sitä puuroa sitten riittikin pariksi päiväksi.
Sai syödä ihan milloin vain > aamupalaksi,
välipalaksi, iltapalaksi ja 
ihan muuten vaan :)
Päivällä sitten käytiin siellä haudalla
ja siitä sitten joulukirkkoon.
Sen jälkeen jouluateria ja laulamaan
joululauluja.
Meille on muodostunut perinteeksi se
että lauletaan joululauluja 
"korkealta ja kovaa" että joulupukki 
varmasti kuulee minne kannattaa tulla ;)



Tässä neiti Kesäheinä tip-tap-laululeikin
vauhdikkaissa pyörteissä : D


Ja kyllähän se pukki perille löysi.
Lahjoja oli monen monta ja kovin mieleisiä kaikille.
Pienimmäinen sai mm. tällaisen nuken syöttötuolin
ja kovin on ollut siitä onnellinen.
Ei kerkeä nukkevauvalle nälkä tulla
kun vähän väliä pikkuäiti sitä syöttää.

Tänään ajelimme Tapaninpäivä ajelun 
keski-suomen puolelle anoppilaan
jouluaterialle.
Nyt ilta sitten vaan ollaan ja taputellaan
pulleita massuja kun on tullut syötyä
ihan liikaa koko joulun.
Mutta on se vaan hyvää!!!

Meillä jatkuu vielä joulun vietto tunnelmoiden
kynttilöiden valossa ja edelleen herkutellen.
Kuusikin on niin kaunis että eihän
tuosta raaski luopua vielä varmaan uutena vuotenakaan
niin kuin yleensä.

-Mari-

lauantai 24. joulukuuta 2011

Mökkikylä


Lupasin kuvaa mökkikylästä ja tässähän se nyt on.
Lapsilla on tänään lupa syödä omat mökkinsä
ja kuusensa. Sitten illemmalla, kunhan
joulupukki on käynyt ;)
Kohta joulukirkkoon ja sytyttämään
kynttilöitä oman pienen enkelimme haudalle.

-Mari-

perjantai 23. joulukuuta 2011

Huomenna on Joulu!


Mm. tällaisia paketteja lähti meiltä sukulaisille
ja Ystäville tänä jouluna.
Lyhty on täytetty itse tehdyillä sytykeruusuilla.


Sytykeruusuja ja itse tehtyä suklaata
+ metalliset joulutaulut....


.... jotka pakkasin tällaisiin kangaspussukoihin.
Joulu on ihanaa antamisen aikaa :)
Tykkään tosi paljon muistaa minulle
tärkeitä ihmisiä ja jos vaan mahdollista
niin kaikista mukavinta se on jos on voinut
itse tehdä ne lahjat, tai edes osan niistä.


"Huomenna on joulu" - laulun sanoin
toivotan kaikille oikein ihanaa,
rauhallista ja nautinnollista Joulua!!

-Mari-

torstai 22. joulukuuta 2011

Joulukuusi






Siinä se nyt sitten vihdoin on,
valmiina suureen juhlaan :)
Kaikki koristeet tosiaan tänä vuonna 
itse tehtyjä ja lasten kanssa väkerrettyjä.
No okei, karkkikepit on kaupasta,
mutta en voinut vastustaa kiusausta
laittaa niitä tuonne kun kävivät niin väreihin.
Latvatähtikin on itse tehty.
Mahtava kuusen tuoksu koko mökissä!
Ihanaa!!!!

-Mari-

keskiviikko 21. joulukuuta 2011

Pipareita siellä ja täällä

Täällä on leivottu pipareita eilen ja 
tänään ihan urakalla.
Monta sataa piparia tuli plus
kolme piparimökkiä sekä muutama
-kuusi on nyt valmiina.
Pari mökkiä odottaa vielä pystyttäjäänsä
ja koristelijaansa.



Herra  Elohopea työsti itselleen sen verran
makoisan mökin, että meiltä hupeni
koristeet siihen tahtiin jotta huomenna
pitää lähteä ostamaan lisää : D 
Kunhan saadaan koko mökkikylä valmiiksi
niin laittelen sitten vielä kuvaa.


FB:ssä liikkui muistaakseni alkuvuodesta sellainen
juttu, että kun siihen kaverin päivitykseen kommentoi
ja liitti sen saman tekstin itsensä seinälle,
niin kaverin piti tämän vuoden aikana tehdä
omin käsin jotain sille kommentoijalle.
Itselleni ei muistaakseni kukaan siihen mitään 
laittanut. Pitää vielä kelata juttuja
taaksepäin ja tarkastaa.
Tänään minä sain omalta fb-kamulta tällaisen
itse virkatu pannunalusen.
IHANA :)

Nyt tämä mamma alkaa vielä vääntämään
muutaman kuusenkoristeen ihan vaan
sohvan nurkassa kyhjöttämällä.
Selkä melko kipeä näistä leipomisista,
joten sitä pitää nyt lepuuttaa ettei ihan
totaallisen kipeäksi mene.
Vielä kun ois aika paljon tekemistä ;)

-Mari-

tiistai 20. joulukuuta 2011

Joulukukkaset


Keittiöön tein itse tällaisen kukka-asetelman.
Sopivan pieni ettei vie paljoa tilaa
ruokapöydällä ;)


Äitini toi eilen toivomani ison valkoisen 
joulutähden. Tykkään tosi paljon!


Koriin asettelin kukkasia ja sammalta
tässä jokunen päivä sitten.
Enkeli ja helmikoristeinen rautalanka 
pujottelee kukkien välissä.


Näihin pääsee neiti Kesäheinä käsiksi 
näppärästi kun sohva on tuon lipaston 
edessä. Yksi kukka onkin jo kertaalleen 
nostettu multineen sohvatyynyn päälle
köllöttelemään :D
Noh, onneksi nämä kestää vähän
käsittelyäkin. Kunhan ei suuhunsa pistä!

Joulutouhut jatkuu tässä torpassa < :)
Piparkakkutaikinaa on monta kiloa 
jääkaapissa odottelemassa
innokkaita leipureita.
Niistäpä siis jatketaan....

-Mari-

sunnuntai 18. joulukuuta 2011

4. adventtisunnuntai


"Nyt syttyy neljäs kynttilä,
jo joulu sarastaa.
Me odotamme Jeesusta,
hän kaikki pelastaa."


Tulipa sitten kuitenkin keittiöön 
jouluverhot. Salusiinit odottaa vielä
tankoa asennettavaksi paikoilleen.

Täällä jäi neljä koululaista jo joululomalle.
Esikoisella on vielä ensi viikko koulua.
Olen valmistautunut ensi viikkoon
hommaamalla kaikenlaisia 
askartelutarvikkeita ettei aika 
kävisi pitkäksi lapsilla.
Eikä äidilläkään ;)
Kohta teen iiiison piparkakkutaikinan
jääkaappiin jota sitten saadaankin 
työstää varmaan seuraavat pari päivää.
Jouluostokset tehty :)
Jee! Hyvä minä!!
Muutama lahja on mulla vielä 
työnalla, mutta ei minkäänlaista
stressiä koska näyttää sille että 
kaikki valmistuu ajallaan.
Kuusi piti hakea tänään mutta
tulikin yllättäen mukavia vieraita.
Isännyys lupasi järjestää kuusi asian
heti huomenissa, että päästään
sitten lasten kanssa koristelemaan 
sitä samaan tahtii kun koristeita valmistuu.
Joko olen kertonut, että tänä jouluna
kuusi koristellaan vain ja ainoastaan
itse tehdyillä koristeilla??
No mutta, mukavaa puuhaa siis 
tiedossa pitkin tulevaa viikkoa.

-Mari-

torstai 15. joulukuuta 2011

Joulukortit

Tässäpä oikea  kuvapläjäys meidän
tämän vuotisista joulukorteista.
Osa lasten tekemiä ja osa
minun väkertämiä.
On käytetty lankaa, nauhaa, kuviopapereita,
askartelumassaa, valmiita puu- ja 
huopakuvioita, tekstitarroja ja 
kirjainleimasimia.










Yleensä on tullut tehtyä paria erilaista 
versiota, mutta nyt tää homma
karkasi käsistä :D
Ja siis tässä ei ole kuvaa edes
kaikista versioita ;)
Uskalsin laittaakin jo nyt nää kuvat
kun ne lukijani jotka meiltä kortin
saavat, eivät voi tietää että millaisen.
Viimeiselle päivälle meni taaskin postitus,
eli kohta lähden postiin mutta
nyt oli hyvä syy siihen kun autoni hajosi
ja haimme sen juuri äsken korjaamolta.
Pelkäsin jo että joudun olemaan kauemminkin
autotta, kun vielä pitäis päästä viikonloppuna
käymään jouluostoksilla.

-Mari-

keskiviikko 14. joulukuuta 2011

Kerhotätien jouluinen muistaminen

Tänään oli neiti Kesäheinän ja minun 
(ja monen muun!) perhekerhon viimeinen
kerho tälle vuodelle.
Joulukortin lisäksi muistimme pikku neidin
kanssa kerhotätejä tällaisilla 
Lumiukkosoppa purkeilla :)


Kortissa lukee ohjeistus:

"Kun pakkanen ulkona otettaan kiristää,
lumiukon soppa tää mieltäsi piristää.
Ensin kuumaan veteen liemi keittele
ja kuivatut lumipallot mukaan heittele.
Lopuksi vielä kunnolla
lumiukon kävelykepillä sekoittele.
Soppa lämmittää ja ilostuttaa mieltä,
saat näyttää pakkasukolle kieltä."

Tuunasin siis isot pilttiputkit tätä varten
Tilda-kankaalla ja laitoin purkkiin 
kaakaota ja vaahtokarkkeja.
Polkakeppi sitten juuttinarulla kiinni
purkin kylkeen.
Olisin halunnut laittaa purkkeihin myös
niitä mariannen valkoisia 
pallukka karkkeja mutten 
saanut niitä meidän kylän kaupoista.
Kovasti nämä ilostutti kuitenkin
kerhotätejämme :)

-Mari-

tiistai 13. joulukuuta 2011

Vähän punaisemmat kuin aidot ;)


Herra Elohopea halusi tehdä tänään
joulun punaisia hyasintteja.
Tässähän olisikin haastetta "kukkais ihmisille"
kehittää ihan uusi lajike.

Täällä on kuulkaas tehty tänään ihan kaikkea!
Ja olo on nyt sen mukainen,
totaallisen katkipoikki olo.
Huomis aamu aloitetaan kuitenkin
neiti Kesäheinän kanssa jouluisalla 
kirkkohetkellä kerholaistemme kera
ja siitä sitten joulupuurolle :)
Kyllä tää olo tästä taas kohenee!
Jos vaikka yrittäis edes yhden päivän
olla tekemättä sen ihmeemmin mitään.
Mutta kun ei millään malttais ;D

-Mari-

maanantai 12. joulukuuta 2011

Jouluiset valot keittiöön :)


Oli suunnitelmissa tehdä nämä 
tällaiset valot ihan itse,
mutta tulipa eilen vastaan sen verran
edullisesti että suoraan sanoen
ei ois kannattanu itse väsätä.


Hirmuisen kivat!
Tykkään tosi paljon :)
Viime jouluna meillä oli kynttelikkö 
keittiön pöydällä, silleen
ikkunan edessä kun tuossa ei ole
ikkunalautaa.
Mutta nyt tuo neiti Kesäheinä
on sen verran vikkelä
etten uskaltanut ajatellakaan
että kynttelikkö muka pysyisi siinä.
Näin on muutenkin parempi.

Mukavaa manantaita!
Hyvä pulkkamäki keli ;)

-Mari-

sunnuntai 11. joulukuuta 2011

3. adventti ja ARVONNAN VOITTAJA


"Nyt loistaa kolmas kynttilä,
niin kirkas, kutsuva.
Oi, kohta meille kuningas
jo syntyy tallissa."



Ja sitten siihen arvontaan!
ISO KIITOS kaikille osallistuneille!
Teitä oli hurja määrä :)
Arvonnassa apunani oli esikoiseni,
joka toimi onnettarena.


Arvontalipukkeet kirjoitettuna kippoon.....


.... sekoitusta huolella ja .....


sittenpä sieltä nousi arpa jossa luki
Annika :)

Annika oli osallistunut arvontaan kommentilla:
"Kahdella arvalla mukana.   :)
Ehdoton hankinta on aito joulukuusi
joka koristellaan hienoksi.
Sen lisäksi joululaulut raikaa kotona.
t:Annika "

Paljon Onnea Annikalle!
Otan sinuun yhteyttä vielä sähköpostitse
jotta tieto tulee perille ja saan osoitteesi.

Ja hei kaikki! Enää vajaa kaksi viikkoa jouluun :)
Hiphei! Ihanaa :)

-Mari-

lauantai 10. joulukuuta 2011

Virkkausta

Olen innostunut virkkaamaan kaikenlaista
tämän joulun alla.
Ohjeiden lukeminenkin onnistuu jo
huomattavasti paremmin kuin ennen :)
Mutta sitten on kiva myös itse soveltaa
ja katsoa mitä siitä tulee.
No tässä eräänä iltana tuli mm.
tällaisia jotka taidetaan laittaa
sitten kuuseen koristeeksi.



Eilen illalla olin eräillä sisustuskutsuilla ja sieltä 
tarttui mukaan mm. tällainen 
pellavainen sydän.
Tämän sain heti mukaani,
mutta muut tuotteet tulee vissiin
ensi viikon aikana.

Milloin teillä tuodaan joulukuusi sisälle?
Meillä on yleensä tuotu
aatonaattona, mutta nyt tekisi
mieli jo vähän aikaisemmin.
Ehkäpä jo viikon päästä :)

-Mari-

torstai 8. joulukuuta 2011

Tonttutrio ja kardemummasydän


Tonttutrio possuineen istua nököttää
(joulunalus-) kuusen luona ja odottaa Joulua :)


Ja viime jouluna tekemäni Tonttutyttö
hypähti akkunalle tarkkailemaan.


Askartelumassasta tein kaikenlaisia juttusia
tässä taannoin ja kokeillimpa sitten 
josko kardemumma sydämen pinnassa
antaisi köökkiin tuoksua.
Mutta ei taida yksi tällainen
sydän riittää, joten pitänee
tehdä muutama lisää ja näin 
ollen voisin saada pullan tuoksuisen äidin
tittelin ;)

Tänään on askarreltu lasten kanssa joulukortteja 
oikein urakalla.
Lapset on sitten taitavia!
Laittelen niistä kuvia sitten
lähempänä joulua kunhan korttien
saajat ovat saaneet ne itselleen.
Minun askartelut jatkuu taasen kohta.....

-Mari-

keskiviikko 7. joulukuuta 2011

Jouluinen pallukka

Tällaiseen jouluiseen koristepalloon tarvitset:

*styrox pallon
*joulun sävyisiä kankaita
*puikon
*rautalankaa (tai jotain muuta lankaa)


Pyöräytä ensin ripustuslanka pallon ympärille 
ja sido tiukasti kiinni.
Leikkaa kankaista noin suurinpiirtein
neliön muotoisia paloja 
joiden koko on noin 5x5cm.
Laita kangaspala palloa vasten ja 
tökkää se puikolla kankaan keskeltä 
kiinni palloon. 
Jatka näin niin kauan että
koko pallo on peittynyt.

-Mari-

tiistai 6. joulukuuta 2011

6.12



Tänään herkutellaan!
Itsenäisyyspäivä ja linnan juhlat tarkoittaa
meillä automaattisesti herkuttelua :)
Pöydästä löytyy mm. omatekoista suklaata
joka sisältää suolapähkinöitä ja 
erilaisia karkkeja.


Suklaisia pikkuleipiä joita "maustoin" 
tällä kertaa minttukrokantti suklaalla.


Isännän pistin tänään askartelemaan 
meille linnan ja onnistuihan se :)

Mukavaa Itsenäisyyspäivää!
-Mari-

sunnuntai 4. joulukuuta 2011

2. adventtisunnuntai


"Nyt syttyy toinen kynttilä
ja valo laajeenee.
Suo Isä tänne Jeesuksen
se hetki lähenee."


Nämä virkatut sydämmet on nopeita tehdä.
Välissä vanua että saadaan 
ne vähän pullukaksi :)
Ensimmäinen joulukukkanenkin tuli jo ostettua.

-Mari-